maanantai 11. marraskuuta 2019

Puhe valtuuston kokouksessa 11.11.2019



Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.


Vuosi sitten, kun hyväksyimme talousarviota tälle vuodelle, kerroin, kuinka olemme ryhmässämme keskustelleet lukuisia kertoja kaupungin taloudellisesta tilanteesta. Se keskustelu on jatkunut aktiivisena myös tänä vuonna. Ongelmat eivät ole poistuneet mihinkään, vaan ne ovat pahentuneet. Edelleen lähtökohtamme ovat samat. Mistä saisimme lisää tuloja kaupungin kassaan? Miten voisimme torjua veronkorotukset leikkaamatta kohtuuttomasti palveluja?

Nyt se on myönnettävä, että joudumme käyttämään sen vihon viimeisen keinon taloudellisen tilanteen parantamiseksi. Veronkorotus on välttämätön. Emme voi laitonta budjettia tehdä, jossa syömävelkaa otettaisiin, emmekä voi lisätä epävarmoja tuloja ohi viranhaltijavalmistelun, vaikka niihinkin olisi ideoita.

Veronkorotus ei kuitenkaan tee meitä autuaaksi. Se ei ole meille keskustassa ikinä ideologinen valinta, vaan suhtaudumme siihen hyvin pragmaattisesti. Veronkorotuksen lisäksi meidän on edelleen jatkettava tuottavuustoimenpiteiden perkaamista. Talous ei tule kuntoon pelkillä veronkorotuksilla. Meidän on jatkettava lisätulojen etsintää. Työllisyydenhoito on saatava kuntoon, jotta saamme ns. kelasakot pienemmiksi, turhista tiloista on erityisesti luovuttava ja omistajapolitiikkaa on terävöitettävä. Kokonaisuuksien ja ihmisten johtamiseen on panostettava. Rovaniemen vetovoimaisuutta on parannettava ja elinkeinojen kehittämiseen tulee satsata paukkuja entistä enemmän.

Luonnehtisin keskustan budjettiesitystä sosiaalisesti oikeudenmukaiseksi. Jatkamme koulujen saattamista kuntoon, mistä kertovat mittavat investoinnit uusiin kouluihin, muun muassa Ylikylään, Nivavaara-Napapiirille ja Vaaranlammen suunnittelun aloittaminen. Työntekijöille rakennetaan turvalliset ja terveelliset tilat, mistä kertoo kaupungintalon korjausinvestointi ja muun muassa Näsmänkiepin korvaavan investoinnin suunnittelu. Ei-kiireelliset investoinnit lykkäämme, kunnes taloustilanteemme sallii niiden rakentamisen.

Mutta mikä tärkeintä, voimme nyt veronkorotuksen avulla torjua kohtuuttomat säästöt kaupunkilaisille tarjottavien palvelujen laadun ja saatavuuden osalta. Vastuullisina päättäjinä emme voi hyväksyä kaavailtuja leikkauksia koulupuolelle ja perusturvaan. Tiedämme, että ne osuisivat kipeimmin juuri niihin, jotka palveluita eniten tarvitsevat: lapsiin, nuoriin, vammaisiin ja vanhuksiin.
Jokainen päätös on aina arvovalinta. Pidämmekö itsepintaisesti kiinni veroprosentista, vai maksammeko mielummin tuloista toki riippuen 0, 100 tai 300 euroa vuodessa enemmän tietäen, että lapsillamme on jatkossakin koulukirjoja ja laadukasta opetusta tarjolla tai että ekaluokkalaiset pääsevät edelleen vaikkapa ip-kerhoon? Maksammeko mielummin veroja hieman lisää vai lakkaammeko musiikkoopiston tai kuvataidekoulun? Emme voi hyväksyä 5 miljoonan euron leikkauksia suunnitelmakauden kahdelle vuodelle, jonka myötä teenkin seuraavat esitykset ensi vuoden talousarvioon:


Keskustan muutosesitykset talousarvioon:

Yleiset muutosesitykset


Kaupunginjohtajan katsaus
s.  2 Poistetaan leasingrahoitusta koskeva lause (ja lisätään summa investointeihin).

2.7. Rovaniemen kaupungin talous
s.24 Poistetaan lause: Leasingrahoituksella rahoitettavaksi esitettyjen investointikohteiden arvo on yhteensä 76,2 miljoonaa euroa. (Ja lisätään summa lainaivestointeihin.)

3.3 Kaupunkikonsernin talous ja tavoitteet

s. 30 Rovaseudun Markkinakiinteistöt, poistetaan lause: Kaupungin tuloja lisätään 2,5 miljoonaa euroa Rovaseudun Markkinakiinteistöt Oy:n tuloutusta lisäämällä vuosina 2021 ja 2022.
s.31 Poistetaan lauseesta sana kiinteistöleasing: Lainojen lisäksi konsernin vastuiden määrää lisäävät kiinteistöleasing/vuokravastuut, jotka eivät näy taseen lainakannassa. 
Muutetaan lainasummat per asukas vastaamaan todellista lainakantaa.


5 Tuloslaskelmaosa

5.1 Tuloslaskelman selostus
s. 63 muutetaan toinen kappale muotoon Vuoden 2020 talousarvio on alijäämäinen. Tulostavoite on -6,0 miljoonaa euroa ja vuosikate 8,8 miljoonaa euroa. Vuonna 2020 toimintakate kasvaa 1,1 prosenttia. Kaupungin rahoitusmahdollisuuksista johtuen vuosina 2021-2022 sallittu toimintakatteen kasvu voi olla enintään 2,3% vuosittain.

Verotulot
Vuonna 2020 arvioidaan verotuloja tilitettävän yhteensä 269 miljoonaa euroa

Kunnallisvero
Toinen lause: Vuoden 2020 talousarvioesityksessä kunnallisvero on laskettu 21,5 prosentin mukaan. Kaupungin todellisen tuloveroprosentin ns. efektiivisen veron (nyt 14,83) arvoidaan olevan vuonna 2020 15,30 prosenttia veronkorotuksen jälkeen.

s. 64 taulukot muutetaan vastaamaan veroprosenttia 21,5
s.69 Taulukkoon muutetaan vuoden 2020 kunnallisverot, summa 227,5 ja yhteensä -sarakkeeseen 374,8
s. 69 Tilikauden tulos ja ylijäämä, toiseen kappaleeseen muutetaan summa -9,9 miljoonaa euroon muotoon -6,0 miljoonaa euroa
s. 70: Muutetaan kohta verotulot: 268 998 ja vuosikate muotoon 8813, samoin tilikauden yli/alijäämä vuonna 2020 6030, v. 2021 2454 ja v. 2022 3576

6 Investointiosa

s.71-72 poistetaan Otsikko ja kappale: Kiinteistöleasingilla toteutettavat kohteet ja kuvio liittyen kiinteistöleasingiin.

6.1 Kaupunginhallitus

Tilapalvelukeskus


s. 73 Vuonna 2020 raha sisältää 100 000 euroa Näsmänkiepin ja Vaaranlammen korvaavan kouluinvestoinnin suunnitteluun.
s. 75 Poistetaan otsikko Kiinteistöleasingilla toteutettavat kohteet

Ounasvaaran uimahalli s.74
Muutetaan ensimmäinen kappale viimeinen lause: Uimahallin rakentaminen aloitetaan 2022 ja uimahalli aloittaa toimintansa 2024.

Poistetaan Ounasvaaran uimahallin toinen kappale koskien kiinteistöleasingia.
Muutetaan kolmas kappale “vuosittainen leasingvuokra on noin 900 000e /vuosi” lainarahaa koskevaksi. Poistetaan lause: “Jäännösarvo on 20 vuoden leasing…”


Napapiirin monitoimitalo
s. 75 Poistetaan 5, kappale koskien kiinteistöleasingia (sivun 75 ensimmäinen kappale). Muutetaan seuraavan kappaleen kustannukset vastaamaan lainarahaa (poistetaan leasing maininnat).

Kaupungintalo
s.75 poistetaan kappale “Kaupungintalon peruskorjaus rahoitetaan kiinteistöleasing-järjestelyllä. Hankkeen suunnittelun ja valmistelevien töiden kustannukset sisällytetään leasing-järjestelyyn. Kaupunki tekee leasing-sopimuksen kaupungintalon myynnistä ja peruskorjauksen rahoittamisesta rahoitusyhtiön kanssa ja vastaa peruskorjauksen toteuttamisesta.”

Poistetaan seuraavasta kappaleesta maininnat leasing rahoituksesta ja muutetaan kustannukset vastaamaan lainarahaa.

s. 75 Poistetaan otsikko KIINTEISTÖLEASINGVASTUUT YHTEENSÄ ja sen alapuolinen taulukko ja teksti.

6.3 Tekninen lautakunta

s. 77 Ruokasenkadun silta

Siirretään hanketta taloussuunnitelman ulkopuolelle, kunnes talous on saatu tasapainoon.

6.4 Kaupunkikonsernin investoinnit
s. 80
Poistetaan leasinghankkeet otsikko ja siirretään investoinnit lainarahalla toteutettavaksi. Poistetaan Ruokasenkadun silta
Lisätään Näsmäntien ja Vaaranlammen investointi

s.81 Poistetaan maininta:  Kiinteistöleasingilla toteutettavat hankkeet eivät näy lainakannassa. (Ja muutetaan investointiluvut vastaamaan lainarahalla tapahtuvia investointeja.) Muutetaan luvut vuosikateen, investointien ja lainakannan muutosten osalta vastaamaan valtuuston päätöksiä.

s. 84 7.1 Rahoituslaskelma kaupunki: muutetaan vastaamaan valtuuston päätöksiä



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti