torstai 9. kesäkuuta 2016

Kesäkuun kuulumisia



Kevät on vaihtunut kesäksi – tai no tänä aamuna ennemminkin talveksi. Herätessäni huomasin maan olevan jälleen valkoinen täällä Rovaniemellä, vaikka elämme kesäkuun 9. päivää.
Toukokuussa sain ulos kasvatustieteen maisterin paperit Lapin yliopistosta. Viime lokakuussa valmistuin yhteiskuntatieteiden maisteriksi, eli molemmat tutkintoni ovat nyt valmiina. Olen kevään ajan hoitanut opettajan viransijaisuuksia Rovaniemellä.

Pian minulla alkaakin uusi työrupeama. Aloitan nimittäin Euroopan parlamentin jäsenen, Paavo Väyrysen kotimaan avustajana. En ole muuttamassa Brysseliin, vaan hoidan työtä pääasiassa Rovaniemeltä käsin. Tarvittaessa käyn myös Brysselin päässä.

Otan tehtävän vastaan innostunein mielin. Näen tämän huikeana mahdollisuutena nähdä Euroopan parlamentin toimintaa sisältäpäin. Olen ollut mukana politiikassa jo toista vuosikymmentä, joten tehtävä on minulle tietysti hyvin kiinnostava. Tunnen Paavon pitkältä ajalta ja olen ollut hänen kampanjoissaan mukana. Kun olin vuonna 2007 kansanedustajaehdokkaana Lapista, pidimme Paavon kanssa yhteisiä vaalitilaisuuksiakin. Kilpailimme samoista äänistä, ja melko tasainen kisa meillä olikin. Tai no, minulle tuli noin 2000 ääntä ja Paavolle 10 000.

Kuten tiedämme, Paavo on vetäytynyt kuluneen kevään aikana Keskustan toiminnasta ja perustanut uuden Kansalaispuolueen. Joku saattaa pohtia, olenko vaihtamassa puoluetta. En toki ole. Pyrin omalta osaltani vaikuttamaan edelleenkin keskustalaiseen politiikkaan ja puolueen linjaan keskustan jäsenenä. Tätä myös Paavo itsekin on toivonut.

Paavon ratkaisu on luonnollisesti herättänyt paljon arvostelua, mutta mielestäni Paavon esittämä kritiikki puolueen toimintaa ja politiikkaa kohtaan on otettava tosissaan. Rovaniemen kevätmarkkinoilla kohtasin lukuisia pettyneitä ihmisiä. Uskon ja toivon kuitenkin, että Suomen suunta muuttuu kohti parempaa.
Työni Rovaniemen kaupunginvaltuustossa ja kaupunginhallituksessa jatkuu edelleen. Olemme käsitelleet monia periaatteellisesti tärkeitä ratkaisuja.
Koulutuslautakunnan aiempi päätös liittyen Keskusta-Ounasjoen alueen kouluverkkoselvitykseen käsiteltiin myös kaupunginhallituksessa kaupunginjohtajan käytettyä otto-oikeutta. Kaupunginhallitus antoi koulutuslautakunnan päätökselle yksimielisen tuen, mikä merkitsee sitä, että Ylikylän, Vennivaaran, Länsikankaan ja Vaaranlammen kouluasioiden kuntoon saattamiseksi ja kehittämiseksi vallitsee yhteinen poliittinen tahtotila. 
Ammattikorkeakoulun hallinnoinnista on päästy myös sopuun Rovaniemen, Kemin ja Tornion kaupunkien välillä. Tämä on tärkeä asia tulevan seutuyhteistyön ja koko uuden maakuntahallinnonkin kannalta. 
Tämän lisäksi uimahalliasia puhututtaa kovasti. Itse en ole vielä lyönyt lukkoon kantaani asiassa, mutta suhtaudun kriittisesti tässä vaiheessa esitettyjen tietojen valossa sen sijoittamiseen Ounasvaaralle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti