Viime viikkoina on Lapissa puhuttu paljon eri seutukuntien välisestä yhteistyöstä, luottamuksesta ja sen puutteesta. Erityisesti tämä keskustelu on liittynyt Rovaniemen kaupungin aikeisiin myydä Lapin ammattikorkeakoulu Oy:n osakkeet Lapin yliopistolle. Näkemykset Rovaniemellä ja Meri-Lapissa ovat asian suhteen hyvin erilaiset. Yliopisto saisi enemmistön ammattikorkeakoulun osakkeista ja se herättää monia uhkakuvia ja pelkoja.
Ajattelen, että asiaa koskevassa keskustelussa on myös kyse laajemminkin näkemyksistä yhteistyön aitoudesta eri alueiden kesken. Näemmekö vain oman kuntamme vai kykenemmekö katsomaan laajemmalle? Kaikkia osapuolia olisi aidosti kuultava suurissa ratkaisuissa.
Jos aluetason päätöksenteko siirretään uusiin maakuntiin, on kaikkien alueiden välinen luottamus välttämätöntä. Vain silloin voimme rakentaa elinvoimaista yhteistä Lappia.
Keskuskaupungilla on erityisesti siitä suuri vastuu, että maakunnan muut kunnat voivat luottaa sen tukevan koko maakunnan kehitystä edistäviä ratkaisuja. Reuna-alueet eivät saa näivettyä. Mitä laajemmilla hartioilla maakunnan kouluverkosta päätetään, sitä laajemmalla pohjalla on ratkaisutkin tehtävä ja luottamus rakennettava.
Olen ollut luottamushenkilönä aikanaan Kemissä ja nyt Rovaniemellä. Tunnen molemmat seutukunnat ja haluan edistää kummankin hyvinvointia. Toivon, että seutukuntien välille syntyy aito vuoropuhelu, jota ei missään puolella koeta sanelupolitiikkana. Unohtaa ei saa muitakaan Lapin seutukuntia, Rovaniemen ja Meri-Lapin ulkopuolella. Ainutlaatuinen kotimaakuntamme tarvitsee kaikki voimavarat käyttöönsä.
Valtakunnan tasolla emme hyväksy keskittämispolitiikkaa, joka huomioi vain pääkaupungin metropolialueen. Siksi meidän pitää huomioida hajautetun päätöksenteon ja vahvan alueellisuuden edut myös paikallisessa päätöksenteossa.
Meri-Lapissa tilanne ei ole nyt helppo. Länsi-Pohjan keskussairaalan tulevaisuus soteuudistuksessa pohdituttaa, lentokenttä on uhattuna ja käräjäoikeudetkin menivät. Myös Rovaniemellä tulee yhteistyötä tarkastella nämä tosiasiat huomioiden. Etenkin keskustalaisten päättäjien tulee muistaa alueellisuuden ja hajautetun yhteiskunnan voima, muulloinkin kuin vaalipuheissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti